sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Keskikesän kakkuset

Tein juhannuksen kunniaksi ihka ensimmäisen, täysin omasta päästä vedetyn juustokakkuvariaation - ja mun mielestä vieläpä oikein hyvällä menestyksellä! Halusin vähän vaihtelua perinteisiin kakkuihin ja tehdä jotain helposti (yön pikkutunneilla) syötävää. Lisäksi mitäpä sitä olisi keskikesän herkut ilman tuoreita marjoja! Lopputuloksena siis nämä ihanat ja superhelpot herkkukakkuset :-p



Valkosuklaajuustokakkuset
n. 25kpl

Pohja:
200g Digestive keksejä
75g voita tai margariinia

Murskaa keksit ja sulata rasva.
Yhdistä sulatettu rasva ja keksimurut.

Valkosuklaamassa:
6kpl liivatelehtiä
4dl vispikermaa
200g maustamatontatuorejuustoa
200g valkosuklaata 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kermavaahdoksi.
Notkista tuorejuustoa hieman ja sekoita kermavaahdon sekaan.
Sulata valkosuklaa ja yhdistä tuorejuuston ja kermavaahdon kanssa.
Kiehauta n. 2rkl vettä ja sekoita liivatteet sinne.
Kaada sulaneet liivatteet muun massan sekaan ohuena nauhana, sekoita tasaiseksi.

Kakkusten kokoaminen:
Leikkaa leivinpaperista haluamasi kokoisia suikaleita.
Teippaa suikaleet ympyräksi.
Aseta leivinpaperit pellille (tai muulle jääkaappiin menevälle astialle).
Taputtele rasva-keksinmuruseosta haluamasi määrä muottien pohjalle.
Kaada hieman jähmettynyttä valkosuklaamassaa haluamasi määrä pohjan päälle.
Asettele kakkusten päälle tuoreita marjoja.
Laita kakkuset jääkaappiin hyytymään yön yli ennen niiden tarjoilua.
Poista jähmettyneistä kakkusista leivinpaperit varovasti ja asettele ne esille.


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Suklaahirmun herkkupiiras

Jos minulta kysytään mikä olisi ohje joka kaikkien tulisi osata, vastaisin tämän. Siinä yhdistyvät helppous, herkullisuus sekä nopeus. Ainoa haastava osuus tässä on ainesten osto, joka sekin vaatii vain kaupassa käynnin... Valmistuksesta syömisen kautta aina astioiden pesuun asti tää onkin sitten lasten leikkiä! Tähän ei tarvita kuin piirasvuoka (n.26cm halkaisijaltaan), pari kattilaa ja lusikka! 


Suklaa ganache -piiras



Pohja:
n.20kpl suklaakeksejä tai suklaamurukeksejä (yhden keksin halkaisija tulee olla tällä määrällä n.6senttiä)
100g voita
Murenna keksit ja sulata voi mikrossa.
Yhdistä aineet.
Painele muruseos piirakka vuokaan reunoja myöten tasaisesti.
Suklaa ganache -täyte:
3dl kuohukermaa
300g tummaasuklaata
Kiehauta kerma kattilassa.
Paloittele suklaa erilliseen astiaan.
Kaada kuuma kerma suklaapalojen päälle.
Anna kerman lämmittää suklaapaloja hetki, sekoita.
Kaada suklaa ganache siivilän läpi keksipohjan päälle.
Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin verran.
JA VALMIS! Koristele tai tarjoile piiras vadelmien kanssa, marjan jossain olomuodossa (jäisenä, tuoreena, sorbettina, murskana you name it!). Suklaa jää ihanan jähmeän löysäksi ja jo ensimmäistä palaa leikatessa kakun suklaisuuden oikein aistii, namnam!!



perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ylioppilaan vaihtoehtoinen täytekakku

Suoraan sanottuna vihaan täytekakkuja. En näe niissä joko liian kuivissa tai liian kosteissa kakuissa, jonka tummuneet banaanit kruunaa yksinkertaisesti mitään hyvää. Siksi siis teen yleensä vain juustokakkuja, ne vaan on yksinkertaisesti herkullisempia. 
Viime viikolla juhlin ylioppilasjuhliani ja sen luokan juhlissa nyt vaan yksinkertaisesti täytyy olla ihan kunnon kakkukin. En vieläkään syö tai tee täytekakkuja, varsinkaan kun keksin tän yhdistelmän - suklaakakkupohja yksinkertaisesti vadelmilla ja kermavaahdolla täytettynä!

Käytin itse kahden täytekerroksen saavuttamiseksi 21cm:n vuokaa, mutta myös 24cm vuoka passaa hyvin tälle ohjeelle! Huomioi vuoan koko paistoajassa (jos pidät raaka-aineiden määrän vakiona) -> mitä pienempi vuoka sitä pidempään pohjaa tulee paistaa.

Suklaa-vadelma täytekakku




Suklaakakkupohja:
5 kananmunaa
150 g leivontasuklaata
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
200 g voita
2 dl fariinisokeria


Voitele ja korppujauhota vuoka. 
Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset.
Sulata suklaa joko vesihauteessa sekoitellen tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet (ei fariinisokeri!!) keskenään erillisessä kulhossa.
Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi.
Lisää voi-fariinisokerivaahtoon kananmunan keltuaiset yksitellen.
Kaada suklaasula voi-fariinisokeri-keltuaisseoksen joukkoon kevyesti sekoitellen.
Lisää kuivataineet seokseen muutamassa erässä.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä muihin aineisiin.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 175asteessa 40-50minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä ennen sen täyttämistä!

Kostutus:
Maitoa
Vaniljasokeria

Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen tai kolmeen osaan.
Sekoita maito ja vaniljasokeri keskenään.
Kostuta nesteseoksella kakun osiot ennen täyttöä.
HUOM! Kostutus kannattaa tehdä täyttämisen yhteydessä, ettei kostutetut osiot murene siirtelyn lomassa.

Täyte:
500g maitorahkaa
2dl vispikermaa
Vaniljasokeria
Vadelmia

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita rahka kermavaahdon joukkoon.
Mausta vaniljasokerilla (tai tavallisella sokerilla) oman maun mukaan.
Voit joko sekoittaa vadelmat kermavaahdon ja rahkan sekaan tai heitellä ne kokonaisina/pilkottuina kakun väliin ennen tai jälkeen kermaseoksen lisäystä.

Koristelu:
N. 100g mustaa sokerimassaa
N. 450g valkoista sokerimassaa
Sokerikuorrutetta
Lyyra -koriste, itse käytin kutsuista yli jäänyttä askartelutarraa eli tässä on vaan mielikuvitus rajana mitä käyttää!

Kauli valkoinen sokerimassa leivinpaperin päällä n. sentin paksuiseksi levyksi.
Nosta sokerimassa leivinpaperin avulla kakun päälle ja siloita tasaiseksi.
Leikkaa ylimääräinen massa reunoilta pois.
Kauli mustaa sokerimassaa pitkäksi nauhaksi.
Pursota sokerikuorrutteesta pieniä helmiä valkoisen massan alareunaan, jotta musta nauha tarttuu siihen.
Kierrä musta sokerimassa kakun ympärille.
Muotoile lopusta massasta lippa, nosta lippaa ylös tarvittaessa folionyyttien avulla.
Aseta lyyra kakun ereen kiinni.
Jos musta sokerimassa tuhrii valkoista saa sen vedellä pois... Mulla ei ilmeisesti ollut enää aikaa tehdä sitä, haha!